Kulttuuriperintö Euroopan unionin politiikassa

Tuuli Lähdesmäen johtamassa Euroopan tiedeneuvoston rahoittamassa EUROHERIT-tutkimushankkeessa (www.jyu.fi/euroherit) tarkastellaan Euroopan unionia kulttuuriperintökentän toimijana ja sen kulttuuriperintöpolitiikkaa pyrkimyksenä hallita kulttuuriperinnön merkityksiä ja tuottamisprosesseja. Tutkimushankkeen empiirinen osuus kohdistuu unionin tuoreimpaan kulttuuriperintötoimeen, Euroopan kulttuuriperintötunnukseen. Monitieteinen, monimenetelmäinen ja laajaan empiiriseen aineistoon perustuva vertaileva tutkimus osallistuu kriittiseen keskusteluun Euroopan unionin identiteetti- ja integraatiopolitiikoista.

Kulttuuriperintö on ajankohtainen teema EU:ssa, sillä Euroopan komissio on nimennyt vuoden 2018 kulttuuriperinnön eurooppalaiseksi teemavuodeksi. Koulutus- ja kulttuuriasioista vastaava komissaari Tibor Navracsics avasi teemavuoden 7. joulukuuta Euroopan kulttuurifoorumissa Milanossa. Teemavuoden tavoitteena on muun muassa lisätä tietoisuutta Euroopan yhteisestä historiasta ja vahvistaa Eurooppaan kuulumisen tunnetta.  

EU:n lisääntyneen mielenkiinnon kulttuuriperintöä kohtaan voi tulkita osaksi unionin integraatiopyrkimyksiä. EU:n tavoitteena on tuottaa ja vahvistaa ajatusta eurooppalaisten jakamasta yhteisestä kulttuurialueesta, perinnöstä, muistista, menneisyydestä, arvoista ja niiden pohjalta rakentuvasta eurooppalaisesta identiteetistä. Konkreettisina työkaluina näissä pyrkimyksissä toimivat unionin kulttuuriin ja erityisesti kulttuuriperintöön kohdistuvat hankkeet ja toimet – kuten esimerkiksi vuonna 2011 lanseerattu Euroopan kulttuuriperintötunnus. Komissio jakaa tunnusta eurooppalaisille kulttuuriperintökohteille näiden hakemuksen perusteella. Komissio kriteerien mukaan tunnuksen saavilla ”kohteilla on oltava symbolista eurooppalaista arvoa ja niillä on täytynyt olla merkittävä asema Euroopan historiassa ja kulttuurissa ja/tai unionin rakentamisessa”. Tunnuksia on myönnetty tähän mennessä 29 ja ensi vuonna nimettävät 9 uutta kohdetta on jo valittu. Suomi on yksi neljästä EU-maasta, jotka eivät ole osallistuneet kyseiseen toimeen.  

EU:n kulttuuriperintöhankkeet- ja toimet eivät vain vaali eurooppalaista – tai eurooppalaisen ulottuvuuden tai eurooppalaisen merkityskerroksen sisältävää – kulttuuriperintöä. Ne ovat samalla välineitä, joilla tuotetaan ajatusta yhteisen eurooppalaisen kulttuuriperinnön olemassaolosta ja tehdään sitä konkreettiseksi.  

Kulttuuriperinnölle on viime aikoina esitetty entistä vahvempaa roolia myös unionin ulkosuhteissa. Euroopan komissio ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Federica Mogherini ovat hiljattain nostaneet kulttuuridiplomatian EU:n ulkopolitiikan keskiöön. Yhteistyö kulttuuriperinnön alueella on asemoitu EU:n kansainvälisten kulttuurisuhteiden strategian yhdeksi toiminta-alueeksi. Strategiassa kulttuurilla nähdään olevan keskeinen rooli erilaisten konfliktien ja kriisien torjunnassa ja globaaleista haasteista selviytymisessä. Kansainvälisen rauhan ja vakauden edistämisen suurisuuntaisten tavoitteiden lisäksi EU:n kulttuuridiplomaattisiin pyrkimyksiin liittyy myös itsekkäämpiä tavoitteita: tehdä EU:sta vahvempi globaali toimija.  

EU:n kulttuuriperintöön kohdistuvat hankkeet ja toimet ovat osa unionin kulttuuripolitiikkaa. Ne toimivat unionin vastauksina niihin moniin nyky-Euroopan muutoksiin ja haasteisin, joita poliittisessa keskustelussa ja mediassa usein kutsutaan kriiseiksi. Yhteisen historian hahmottaminen, eurooppalaisen kertomuksen rakentaminen ja jaetun identiteetin vahvistaminen toimivat työkaluna unionin legitimaatio- ja identiteettikriisien torjumisessa. Niin sanotun pakolaiskriisin kotouttamispaineisiin ja eurooppalaisten yhteiskuntien monimuotoistumisen tuottamiin haasteisiin unioni vastaa samalla työkalulla: se pyrkii vahvistamaan eurooppalaista kertomusta ja identiteettiä, joiden pohjaksi tarjotaan unionin vaalimia arvojen, kuten demokratian, rauhan, ihmisoikeuksien ja solidaarisuuden, kunnioittamista. Unioni haluaa sekä vanhojen että uusien eurooppalaisten jakavan tämän eurooppalaiseksi määritellyn ’arvoperinnön’.  

Kulttuuriperintö on haasteellinen politiikan väline, sillä sen perustana on tavalla tai toisella eronteko: kyse on joidenkin perinnöstä ja vastaavasti ei joidenkin toisten. Kulttuuriperinnössä on kyse kertomusten tuottamisesta sekä menneisyyden että nykyisyyden merkityksellistämisestä tietyllä tavalla. Kulttuuriperinnöllä voidaan helposti sekä vahvistaa yhteisöllisyyden ja yhteen kuulumisen myönteisiä tunteita, mutta myös tuottaa rajanvetoja, ulossulkea ja nostaa esiin yksipuolisia, syrjiviä ja poliittisesti latautuneita menneisyyden tulkintoja.  

Kulttuuriperintö hahmottuu tämän päivän Euroopassa alueena, joka on monenlaisten muutosten ja haasteiden – mutta myös mahdollisuuksien – leikkauspisteessä. Kulttuuriperintö ei ole vain menneisyyden asia, vaan mitä suuremmassa määrin myös nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Se, mitä menneisyydestä valitaan vaalittavaksi perintönä, vaikuttaa myös tulevaisuuteen. Se, millaisia tulkintoja teemme menneisyydestä ja millaisia tarinoita siitä kerromme, vaikuttaa siihen, millaisena vaikkapa suomalaisuus tai eurooppalaisuus näyttäytyy tulevina vuosina.

Tuuli Lähdesmäki, FT, YTT, dosentti, akatemiatutkija

Jyväskylän yliopisto EUROHERIT-hanke