Presidentti Tarja Halosen puhe kulttuuriperintövuoden avajaisissa 19.1.2018

Kulttuuriperintövuoden avajaisia vietettiin 19.1.2018 Valkoisessa Salissa Helsingissä. Kulttuuriperintövuoden suojelija presidentti Tarja Halonen painotti puheenvuorossaan mm. kulttuurien ja kulttuuriperinnön moninaisuutta, kestävyyttä sekä sitä, että kulttuuriperintö on elävää.

Elävä kulttuuriperintö

Itsenäisyyden juhlavuosi on antanut meille mahdollisuuden – tai oikeastaan melkein pakottanut meidät pohtimaan, keitä me oikeastaan olemme. Suomi, suomalaiset ja suomalaisuus ovat osa samaa kokonaisuutta.

Yhteinen kulttuuriperintömme on kuitenkin monisäikeinen kudelma. Olemme saaneet vaikutteita niin lännestä kuin idästä. Olemme myös osa laajempaa eurooppalaista kulttuurien kokonaisuutta. Uskon, että tärkein yhteinen kokemuksemme on kuitenkin köyhän syrjäisen maan nouseminen koulutuksella, tasa-arvolla ja oikeudenmukaisuuden tavoittelulla maailman hyvinvoivien kansakuntien joukkoon.

Tämä ei merkitse, että kaikilla menisi hyvin.  Pyrimme kuitenkin siihen, että huonot ajat niin yksilöiden kuin koko kansakunnan osalta olisivat mahdollisimman lyhyitä. Sota-ajan iskulause ”kaveria ei jätetä” on vahvistunut Suomea rakennettaessa ja omassa muodossaan myös Yhdistyneiden kansakuntien tunnus kestävää kehitystä rakennettaessa on nyt ”Ketään ei jätetä”. Se on reilua ja inhimillistä yhtä ihmistä kohtaan, mutta se on myös periaate, joka vahvistaa koko yhteisöä.

Maamme historian tunteminen on tänäänkin oiva pohja yhteiskuntaa rakennettaessa, mutta meidän tulee myös muistaa, että me teemme tänään huomisen historiaa. Tämän päivän Suomi on osaavampi ja kansainvälisempi kuin koskaan aikaisemmin. Sen tuleekin olla sitä pysyäkseen globalisoituvassa maailmassa mukana. Meidän tulee selvitä kovassa kilpailussa mutta oltava myös yhteistyökykyisiä ja -haluisia. Se ei merkitse vaaraa suomalaisuudelle, vaan se on elävän kulttuuriperinnön merkki.

Olkaamme siis ylpeitä omista saavutuksistamme, mutta pitäkäämme silmämme ja korvamme auki myös muiden osaamiselle. Pitäkäämme silmämme auki myös kotimaamme koko kirjolle. Tasa-arvo pitää sisällään myös vähemmistökulttuurit: upean ruotsinkielisen kulttuurimme Runebergistä Tove Janssoniin, Märta Tikkaseen tai Kjell Westöseen. 

Muistamme tietysti kertoa, että joulupukki asuu Suomessa, mutta saamelaiskulttuurimme elää uutta nousua niin pohjoisessa kuin Helsingin citysaamelaistenkin parissa. Suomen romanit ovat asuneet täällä jo puolen vuosituhatta ja säilyttäneet joskus hyvinkin kovassa paineessa omaleimaisen kulttuurinsa. Pienten kulttuuriryhmien kirjoa voisin jatkaa vielä toisen mokoman: venäläisestä, juutalaisesta, tataareista yms.

Useimmiten omilla vähemmistöillämme on kulttuuri- ja sukusiteet muissa maissa asuviin ihmisiin, joissa he ovat joko enemmistönä tai vähemmistönä. Näissä suhteissa meillä on sekä opittavaa että annettavaa.

Ihminen on liikkuvainen luonnostaan. Kaikki ovat tulleet tännekin joskus: Toiset hyvin varhain, toiset vastikään. Kiitos jääkauden, kukaan ei ole ollut täällä aina. Mutta enemmistönkin kulttuurista löytyy kerroksia. Kun olin (ikuisuus sitten) koulutyttö, tuntui siltä, että historia on pelkkiä sotia tai muita suurmiesten välisiä yhteenottoja. Tottahan sodat rytmittävät aikaa, mutta vasta viime vuosikymmenien aikana olemme löytäneet ihmisen ja arjen, miehet ja naiset – kulttuurin koko kirjon.

Jokainen sukupolvi kirjoittaa historian uudelleen – ei vaan omaa aikakauttaan tuleville sukupolville, vaan myös käsityksensä edellisistä sukupolvista. Niin myös me. Tulevat sukupolvet luovat kuvansa meistä: arjesta ja juhlasta, sodasta ja rauhasta, solidaarisuudesta ja itsekkyydestä, lyhytnäköisestä tuhlaamisesta ja kestävästä kehityksestä.

Meillä suomalaisilla on poikkeuksellisen voimakas suhde luontoon. Olemme mielestäni myönteisessä mielessä ”metsäläisiä”. Suomi kuuluu alueeltaan Euroopan suuriin kansallisvaltioihin. Verrattaessa tätä Suomen suhteellisen pieneen väkimäärään, meillä on jo luontaisesti mahdollisuus omakohtaiseen luontokokemukseen. Sitä vahvistaa perinteinen katsomuksemme jokamiehen oikeudesta, joka on nykyisin suojattu myös lainsäädännöllä. Tänä kestävän kehityksen aikakautena se on asia, josta voimme olla ylpeitä ja jonka kokemuksista meillä on annettavaa muillekin.

Eurooppalainen kulttuuriperintövuosi tapahtuu monilla tasoilla. Euroopan unioni on mukana. EU:n komissio tekee teemavuoden toteutuksessa yhteistyötä jäsenmaiden lisäksi mm. Euroopan neuvoston ja UNESCOn kanssa. Kun Suomi valittiin viime vuonna UNESCOn johtokuntaan, voimme käyttää osaamistamme kansainvälisissä yhteyksissä myös tätä kautta.

Kansallisen juhlavuotemme Suomi100-teemana oli Yhdessä. Se oli varsin osuva tälle kansalaisjärjestöjen luvatulle maalle. Meidän kannattaa pitää tämä teemaa esillä myös tänä vuonna. Aliarvioimatta muita yhteistyömuotoja, uskon että nimenomaan kansalaistason toiminta on koko Euroopan kannalta tärkeä.

Olkaamme mukana aidosti ja innolla. Siihen meillä on lupa ja velvoitekin. Eurooppa on me, sen asukkaat.