Suomalainen Saga Koivisto yksi voittajista eurooppalaisessa kulttuuriperintökilpailussa

Ensimmäistä kertaa koko Euroopan laajuisena järjestetyn Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailun voittajien joukkoon on valittu Saga Koivisto. Vantaalta kotoisin oleva 8-vuotias Koivisto oli myös yksi kilpailun nuorimmista osanottajista. Koivisto pääsee matkaamaan Strasbourgiin yhdessä yhdeksän muun Eurooppalaisen raadin valitseman voittajan kanssa.

Kilpailutöissä lapset ja nuoret kertoivat kuvilla ja teksteillä eurooppalaisia tarinoita omasta kulttuuriperinnöstään. Saga Koiviston palkitussa työssä nimeltä "Ånäs från stenålder" till nu kuvataan omaa lähiympäristöä Vantaan Jokiniemessä ja sen muutosta esihistoriasta nykypäivään. Kilpailutyö tuo hienosti esille Jokiniemen yhteydet eri puolille Eurooppaa.

”Voitto tuntuu kivalta ja on jännittävää päästä uuteen maahan”, kertoo Saga Koivisto. Vanhempien mukaan Sagan perheessä paikkojen historiaan ja kulttuuriympäristöihin tutustutaan niin kotona kuin matkustaessakin. Kilpailu innosti mukavalla tavalla tutustumaan omaan lähiympäristöön.  ”Tämä on upea palkinto!” Vähän Sagaa jännittää mitä kieltä matkan aikana puhutaan. Kaksikielinen Saga aloittaa englannin opiskelun vasta tulevana syksynä, kun hän aloittaa kolmannen luokan. Onneksi isä on luvannut toimia tulkkina palkintomatkalla, kertovat Sagan vanhemmat.  

Tarinoita eri puolilta Eurooppaa

Kulttuuriympäristön tekijät on lasten ja nuorten kilpailu, jossa kannustetaan tutkimaan ja arvioimaan omaa lähiympäristöä ja kulttuuriperintöä. Kilpailu on vuodesta 2018 alkaen yhteinen kaikille Euroopan alle 18-vuotiaille. Uusi, lapsille ja nuorille suunnattu European Heritage Makers Week -kokonaisuus on osa vuosittaisia Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä (European Heritage Days). Projekti on saanut inspiraationsa Suomessa vuodesta 2013 järjestetystä Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailusta, jonka ovat kehittäneet Suomen Kotiseutuliitto, Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura, Opetushallitus, Museovirasto ja ympäristöministeriö.  

Kilpailuun lähetettiin kaikkiaan 82 työtä eri puolilta Eurooppaa. Suomen kansalliseen kilpailuun saapui keväällä 44 työtä, joista raati valitsi viisi ehdokasta Euroopan laajuiseen kilpailuun. Kansainvälinen tuomaristo valitsi kymmenen työtä, joiden tekijät kutsutaan syksyllä kulttuurimatkalle Strasbourgiin. Töitä Euroopan yhteiseen kilpailuun lähetettiin Suomen lisäksi Islannista, Kyprokselta, Latviasta, Ruotsista, Ukrainasta, Unkarista ja Virosta.

Kilpailu osana Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä ja Kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta  

Kulttuuriympäristöpäiviä on vietetty jo vuodesta 1985. Niitä vietetään 50 maassa ja päivien tapahtumiin osallistuu vuosittain yli 20 miljoonaa ihmistä. Tämän vuoden teemana Suomessa on Tunne perintösi, jaa tarinasi. Mukana Suomesta on jo satoja tapahtumia ja päätapahtumaviikonloppu on 8.–9.9.2018.  

Tänä vuonna Kulttuuriympäristöpäivät ja European Heritage Makers Week ovat osa Kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta myös Suomessa. Keskeisinä teemoina on siltojen muodostuminen paikallisen ja eurooppalaisen, oman ja yhteisen kulttuuriperinnön välille. Kulttuuriympäristöpäivät tukevat kulttuuriperinnön saavutettavuuteen ja paikallisyhteisöjen osallistumiseen liittyviä Kulttuuriperintövuoden tavoitteita sekä vahvistavat kuulumisen tunnetta Eurooppaan.   

Kaikki European Heritage Makers Week -projektiin osallistuneet työt ovat katsottavissa sivustolla http://www.europeanheritageday...  

Sosiaalisessa mediassa kokonaisuus näkyy tunnisteilla #EHDs, #kulttuuriympäristöpäivät, #HeritageMakers #EuropeForCulture

 

Lisätietoja European Heritage Makers Week -projektista ja Euroopan Kulttuuriympäristöpäivistä antaa:

Jonina Vaahtolammi, Suomen Kotiseutuliitto, jonina.vaahtolammi@kotiseutuliitto.fi, puh. 09 612 6320  

European Heritage Makers Week: www.europeanheritagedays.com/European-Heritage-Makers-Week Euroopan kulttuuriympäristöpäivät: www.kulttuuriymparistopaivat.fi
Kulttuuriperinnön teemavuosi: www.kulttuuriperintovuosi2018.fi