Suuri maalaustapahtuma kokosi yhteen lähes 10 000 maalauksesta innostunutta ihmistä ympäri Suomen

Helene Schjerfbeckin syntymäpäivänä ja Suomen Kuvataiteen päivänä 10.7. Suomi täyttyi mitä upeimmista maalaustapahtumista. Suuri Maalaustapahtuma onnistui tuomaan kulttuuriperintöä yhä useamman saataville tuoden samalla monialaisuutta ja ihmiskeskeisyyttä kulttuuriperintötoiminnan tapoihin.

Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen (SAy) valtakunnallisesti organisoimaan tapahtumaan osallistui yhteensä 132 tapahtumaa 86 eri paikkakunnalla ympäri Suomea. Pohjoisin tapahtuma pidettiin Muoniossa ja eteläisin Tammisaaressa. Tosin Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen puheenjohtaja Satu Kiuru järjesti päivän kunniaksi myös Italian Nazzanossa ison tapahtuman, jonka teoksia on nähtävillä paikallisessa museossa.

Päätapahtuma Helsingissä Lapinlahden Lähteellä alkoi aamulla kulkueella lähellä sijaitsevalle Helene Schjerfbeckin haudalle. Tämän jälkeen Lapinlahden Lähteen alueella nostettiin lippu salkoon ja päivän maalausdemot alkoivat. Väkeä oli tapahtumassa runsaasti ja myös SAy:n ystävyysyhdistyksen Eesti Akvarellistide Ühendusin edustajat Rein Mägar ja Külli Tael olivat tulleet tapahtumaan juhlistamaan päivää. Tapahtumatoimikunnan puheenjohtaja Jaana Kangas ja jäsen Irina Rebnitskaya aloittivat aamunsa maalaamalla ja kertomalla tapahtumasta Ylen Aamu-tv:ssä. Päivän mittaan päätapahtumassa Lapinlahden Lähteellä kävivät tekemässä juttua myös MTV sekä Yle Radio Suomi.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa tapahtuman valtakunnallisena tiedottajana, graafikkona sekä some-vastaavana toiminut hattulalainen kuvataiteilija Piela Auvinen luonnehtii tapahtumapäivän onnistuneen yli odotusten: ”Olen vastaanottanut osallistujilta ja järjestäjiltä ympäri maata koko tapahtumapäivän ajan positiivisia viestejä ja ylistystä hienoista tapahtumista sekä toiveita jo seuraavalle vuodelle. Moni järjestäjä onkin ilmoittautunut jo tänä vuonna ensi vuoteen mukaan ja suunnittelevansa jo isompaa tapahtumaa. Mukana oli monia hoitokoteja, palvelutaloja sekä lasten leikkipuistoja. Hienoa oli myös huomata miten taideseurat, galleriat, kunnat, kaupungit ja kirjastot tekivät monella paikkakunnalla yhteistyötä tehden päivästä osallistujilleen ikimuistoisen.”  Suuri Maalaustapahtuma järjestetään seuraavan kerran 10.7.2019. Tervetuloa kaikki mukaan!

Lisätietoja:
Piela Auvinen, graafikko/tiedottaja/some-vastaava
maalaustapahtuma@gmail.com, p. 044 587 1153

(Pääkuva Kaustisilta. Kuva Veera Ailunka)

Espoon Gåsgrundet Kuva Leena Mäki Ketelä
Nazzano Italia Kuva Satu Kiuru
Lapinlahden Lähde Kuva Kristiina Kostia
Lapinlahden Lähde Kuva Marjatta Kantola